sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Valistus

1600-luvun elämänilo alkoi 1700-luvulla muuttumaan rationaalisuutta ylistäväksi uudeksi kirjallisuuden ja filosofian tyylisuunnaksi. Kysehän oli siis tietenkin valistuksesta. Valistukselle tyypillisiä aiheita olivat yhteiskunta, tietoteoriat ja metafysiikka. 

Kuuluisimpia valistusfilosofeja olivat John locke, David Hume, Thomas hobbes ja Voltaire, joista kukin teki omaa tutkimus työtään yhteiskuntasopimuksista aina epistomologiaan. 

Kirjailijoista tärkeimpiä ovat Daniel defoe ja Jonathan Swift. Defoen Robinson Crusoe (1719) on kaunokirjallisuuden klassikko, jota on usein luonnehdittu maailman ensimmäiseksi bestselleriksi. Huolimatta fiktiosta on valistus esillä myös Defoen kirjoissa, ne ottavat kantaa vertauskuvilla erilaisiin yhteiskunnallisiin asioihin

Valistus oli ensimmäinen aikakausi antiikin jälkeen, kun filosofit ovat tutkineet metafysiikkaa ja epistomologiaa niin tarkasti. Vaikka kirjallisuus historiassa huomaa vaihtelun järjen ja tunteiden välillä, oli valistus todellinen tiedon aikakausi. 

John Locke

John Locke

Elämä ja Filosofia

John Locke on yksi tunnetuimmista valistusajan filosofeista. Locke syntyi vuonna  1632 ja kuoli vuonna 1704. Hänen filosofiset pääsuuntaukset olivat tietoteoria sekä yhteiskuntafilosofia. Tietoteoriassa Locke luokitellaan samaan ryhmään Humen ja Berkeleyn kanssa, kyseistä ryhmää kutsutaan empiireiksi(Empirismi = Tieto pohjautuu kokemukseen). 

Tietoteoria:

Tunnetuin Locken luoma tietoteoriakirja on ''An assay concerning human understanding''. Kyseisessä teoksessaaan Locke puollustaa luonnontieteitä kokemusperäisenä tutkimusalana. Tapahtumat ulkona omasta kehosta ovat ns. aistivaikutelmia(Yksinkertaisia ideoita). Tuosta juontaakin juurensa Locken teoriaan ''Tyhjä taulu'', jossa mieli on puhdas mutta värittyy elämän aikana. Vaikka Locke olikin ''Empiristi'', hän ei kannattanut empirismin käyttöä esim. matematiikassa tai etiikassa, koska hänen mielestään molemmat näistä ovat demonstratiivisiä tieteitä. 

Yhteiskuntafilosofia:

Yhteiskuntafilosofian saralla Locke oli aikaisimpia yksilön oikeuksien puolustajista. Kirjassaan ''Two treatises of goverment'' hän puoltaa kantansa perustavanlaatuisista ja luovuttamattomista oikeuksista valtiovallan rajojen perusteiksi. Kuten aikasemmin tietoteorissa mainittiin Locke tuki luonontieteitä, tämä tuli myös esiin kannatuksesta luonnollista lakia kohtaan. Locken mielestä moraalin peruspiirteet ovat objektiivisa ja ne tavoitetaan empiirisesti käyttämällä järkeä todellisuuden tarkastelussa. Yhteiskuntafilosofiassaan Locke puoltaa myös ihmisoikeuksia sekä turvallisuutta, kyseisen asian tuo esille Locken aatteet siitä että toisen elämää,terveyttä tai vapautta ei saisi yrittää vahingoittaa. Locken yhteiskuntafilosofia tukee myös omaisuutta ja hän kuvailee asiaa sanoin ''Omaisuus on omistajan ja omistetun asian suhde'',  hänen mukaansa henkilöllä on oikeus pitää omaisuutensa jos hänellä on oikeus siihen jollain periaatteella. Työntekeminen on omistamisen perusta ja omistajan työllä ansaittua omaisuutta tulee kunnioittaa samanlailla kuin omistajaansakkin. Kuitenkin jos työntekijä on orja niin omaisuus isännän vaikka orja tehnyt työt.

 
Locken teokset:

A Letter Concerning Toleration (1689)
Two treatises of goverment(1689)
An assay concerning human understanding(1689)
Some thougs  concerning education(1693)
A vindication of the resonableness of Christianity(1695)

Jonathan Swift

Jonathan Swift oli Englantilainen valistuksen aikakaudella elävä kirjailija, runoilija ja sekä myös anglikaanipappi.

Swift syntyi 30. marraskuuta 1667 Dublinissa ja kuoli 19. lokakuuta 1745 Dublinissa. Swift ehti kirjoittaa elinaikanansa jopa 280 erilaista runoa sekä 150 proosaa. Swift ei julkaissut teoksiansa omalla nimellänsä vaan yleensä anonyyminä tai jopa salanimenä. Swift tunnetaan parhaiten Gulliverin matkat (1726) Tynnyritarina (1704) ja  Vaatimaton ehdotus (1729)

 Swiftin kerrotaan vihaavan koko elämää ja sitä miksi on edes syntynyt. Kerrotaan myös että Swift kasvatettiin huonosti kohdeltuna. Swiftin teokset olivat hyvin satiireja (tyylikeino jona katsotaan kirjoittavan jonkun aiheen naurettavaksi) joka paheksutti muita ihmisiä ja hänet leimattiin jopa ihmisvihaajaksi. Swiftillä oli myös puolustajia jotka näkivät Swiftin satiirisen kirjoittamisen hyvänä ja erilaisena keinona nähdä maailma.


Jonathan Swift

"A wise man should have money in his head, but not in his heart." -Jonathan Swift


https://koppa.jyu.fi/avoimet/taiku/kirjallisuuden_aikajana/valistus/englanti/jonathan-swift
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jonathan_Swift
http://www.famousauthors.org/jonathan-swift
http://www.brainyquote.com/quotes/authors/j/jonathan_swift.html



sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Voltaire (Arttu)

Voltaire (oikealta nimeltään François-Marie Arouet) oli ranskalainen kirjailija ja valistusfilosofi, joka eli vuosina 1694-1778. Voltaire tunnetaan hänen filosofisista kirjoituksistaan ja hän oli liberaali, kannattaen ihmisoikeuksia, vapaakauppaa ja vapaata mielipide- ja ajattelutapaa. Voltaire kannatti yhteiskunnallista uudistumista Ranskan sensuurista huolimatta. Voltaire oli myös säveltäjä ja käytti satiirisuuttaan arvostelemaan Ranskan valtiollisten laitosten typeryyttä. Voltaire on joutunut istunumaan vankilassa arvostelunsa takia muutamina vuosina.

Voltaire kirjoitti monia filosofisia teoksia ja näytelmiä. Voltairen tunnetuimpia teoksia ovat Lettres philosophiques sur les Anglais ("Filosofiset kirjeet Englannista", 1733, uudistettu painos 1778) ,Le Mondain (1736),Sept Discours en Vers sur l'Homme (1738), Mikromegas (ransk. Micromégas, 1752), Candide (1759), Dictionnaire philosophique (1764), Épître à l'Auteur du Livre des Trois Imposteurs ("Kirje 'Kolmen petkuttajan' kirjoittajalle") (1770).

Lähteet: http://www.lyseo.edu.ouka.fi/suvaitsevaisuus/historia/modrasy/voltaire.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Voltaire
http://en.wikipedia.org/wiki/Voltaire  
http://ais.badische-zeitung.de/piece/00/5f/b5/e6/6272486.jpg